Asiakkaiden kertomaa

 

Tutustuin Iirikseen sisäilmasairauteni vaikeimmassa vaiheessa ja sain häneltä erittäin paljon helpotusta elämääni homeopatian avulla. Kun olin jo pitkällä sisäilmasairaudesta parantumisessa DNRS-hoitomuodon avulla, minulle suositeltiin energiahoitoa. Iiris otti minut jälleen kerran lämmöllä vastaan ja johdatti minut upealle ja värikkäälle sielunmatkalle. Hoidon jälkeen hymy oli korvissa ja nauratti. Sain siitä pitkäksi aikaa energiaa ja jaksamista. Jo seuraavana päivänä huomasin, etten muistanut enää millaista on olla sairas! Olen oppinut paljon itsestäni ja eri hoitomuodoista Iiriksen avulla. Iiris on luottamusta herättävä ja rakastettava ammattilainen. Häntä on helppo lähestyä. Olen erittäin kiitollinen, että löysin Iiriksen elämääni. Kiitos Iiris!

– Miia

“Kävin ensin ystäväni kanssa Iiriksen pitämässä ÄänimaljaMandalassa ja ihastuin kovin. Minulla on ollut pitkään jatkuneita univaikeuksia ja vaikeus rentoutua, mutta äänimaljat saivat minut rentoutumaan kunnolla. Sen jälkeen kävin henkilökohtaisessa äänimaljarentoutuksessa Iiriksen luona. Kokemus oli monin tavoin hoivaava, rentouttava ja kaikki aistit tyydyttävä kokemus. Nautin värähtelystä kehossa ja äänenmaisemasta mielessä. Koin myös oloni hyvin turvalliseksi Iiriksen hoidossa joka mahdollisti tämän kokonaisvaltaisen rentoutuksen kokemuksen. Suosittelen lämpimästi kaikille ja toivon, että pääsen itsekin käymään usein. Hoito hoivaa kehoa ja mieltä! Kiitos Iiris!”

-Jenni

“Minua vaivasi vuosien ajan flunssakierre. Aina säännöllisesti 5-10 kertaa vuodessa podin flunssaa. En ollut oikein edellisestä flunssasta ehtinyt toipua kun jo seuraava pukkasi päälle. Jatkuvat flunssat veivät normaalin työnteon, perheen ja harrastusten lisäksi niin paljon voimiani, että olin jatkuvasti hyvin väsynyt. Toivoin löytäväni apua jostain muualta kuin perinteisestä länsimaisesta lääketieteestä -joka ei auttanut minua toivomallani tavalla. Olin kuitenkin niin väsynyt, että pyrin vain selviytymään päivästä toiseen, enkä jaksanut etsiä muuta apua. Sain vinkin Kristiinan energiahoidoista, joissa kävinkin useaan otteeseen ja joista ammensin voimaa. Flunssakierteeseen ei energiahoidolla kuitenkaan ollut vaikutusta. Kristiina suositteli minulle homeopatiaa ja Iiriksen hoitoa.

Lämminhenkinen Iiris paneutui tapaukseeni hyvin perusteellisesti. Hänen suosittelemiensa homeopaattisten aineiden ja hoito-ohjeiden avulla olen nyt päässyt eroon flunssakierteestäni. Viime syksy tuntui uskomattoman kevyeltä, koska voimia ei mennyt sairasteluun samalla tavoin kuin aiempina vuosina. Tämä syksy vaikuttaa myös hyvin lupaavalta. Työni, joka aika ajoin tuntuu hyvin raskaalta, tuntuu juuri tällä hetkellä uskomattoman kevyeltä. Minulla on voimia ja energiaa suunnitella työssäni ja sen ulkopuolella vaikka mitä!  Lämpimät kiitokset Kristiinalle ja Iirikselle! ”

-Marjo

Iiriksen tekemä meditatiivinen kodin energiapuhdistus oli vahvasti vaikuttava. Iiriksen intuitiivinen ja määrätietoinen mutta silti lempeä tapa sai aivan fyysisten tuntemusten kautta ylimääräistä poistumaan. Session jälkeen tunteet kaikilla perheenjäsenillä tasaantuivat ja oman kehoni selkäjumi helpotti kotimme energian kirkastumisen myötä. Ilon tunne ja nauru lisääntyivät varsinkin itselläni huimasti. Sydän tuntui aukeavan pitkään olleesta jumistaan. Kiitos Iiris! Voin suositella tätä lämpimästi kaikille, joilla tuntuu energiat kotonaan jumahtaneen. ❤ Marika

 

”Äänimaljahoidot, joita otin kolmen kerran sarjan Ihanan Iiriksen vastaanotolla, olivat kukin omalla kerrallaan mitä kauneimpia kokemuksia. Hoitojen aikana minua lähestyivät etenkin voimaeläimet, sudet, kotka sekä leijona. Ensimmäisessä hoidossa tunsin ne hieman uhkaavinakin, toinen hoito toi ne lempeämmin lähelleni ja kolmannessa hoidossa olikin huikeinta se, että sulauduin jo yhdeksi voimaeläimeni kanssa. Hoidot olivat syvästi rentouttavia ja ovat avanneet minulle aivan uusia asioita näköpiiriin. Mm. elämänpolkuni tarkoituksen ja suunnan avautuminen on raottunut hieman enemmän ja uskallan väittää, että näillä hoidoilla on siihen suuri vaikutus 🙂 Iiris on hoitajana aivan verraton; sydänkeskeinen ja niin suunnattoman läsnäoleva juuri minua varten siinä kun makasin hoitopöydällä. Kauniisti soivat maljat Iiriksen hyppysissä veivät minut hetkeksi sieluni upeisiin maisemiin ja sieltä voimaantuneena on ollut kevyttä jatkaa matkaa täällä maan päällä. Kaunis Kiitos Iiris”
-Jaana

 

”Olen saanut homeopatiasta ja Iirikseltä apua erilaisiin fyysisiin oireisiin kuten esimerkiksi väsymykseen, vesiripuliin ja jalkapohjan kipuihin. Kartoituskeskustelu on minulla myös avannut polkuja päästä eteenpäin elämän pienissä haasteissa avaamalla ymmärrystä lähestyä asioita hieman erilaisesta näkökulmasta. Ja erityisen oiva apu homeopatia on ollut flunssaan, kuumeeseen ja hammassärkyyn.”
– Tuija B

”Maljahoidot tuntuivat heti alkuunsa minun jutultani. Ensimmäinen maljahoitokerta antoi viitteitä siitä mitä äänimaljat parhaimmillaan voisivat antaa minulle. Sovimme Iiriksen kanssa ensimmäisellä käynnilläni viidestä maljahoitokerrasta ja jatkossa kävisin harvemmin, tuntemusteni mukaan. Vahva intuitioni antoi ymmärtää että tarvitsen pidempikestoisen hoitojakson kuin kerta tai kaksi, koska koin kehoni olevan todella tukossa. Jokaisella maljahoitokerralla kehossani tapahtui edistystä, jotka tuntemuksina olivat ihanan ihmeellisiä. Kolmannella ja neljännellä hoitokerralla kehoni kykeni jo hyödyntämään maljojen soinnut, jotka läpäisivät kehoni kokonaan. Kokemus oli hyvin kokonaisvaltainen ja mahtava, koin olevani maljojen sointujen kanssa yhtä sointua. Olin sointujen sisällä, joka puolella kehoani vain soi. Valtava ilo ja toivo täyttivät mieleni ja olen saanut luottamukseni elämään takaisin. Olen saanut energiaa lisää, mielenrauhaa, luottamusta, iloa. Kiitos Iiriksen rauhoittavan ja energisoivan läsnäolon jonka myötä minulle mahdollistui aivan uudenlainen, mielettömän antoisa ja upea kokemusmaailma.”
– Kiitollisena Liisa

”Iiris on lämmin ja osaava homeopaatti ja intuitiivinen energiahoitaja. Hän on sydämellään mukana ja sen todella tuntee. Iiris on monipuolinen hoitaja, jolle on helppo puhua. Hän todella näkee vaivaa löytääkseen juuri oikeata ainetta/apua. Lämmin kiitos Iiris.”
– Mikaela

“Mie 50-v maa&metsätal.harjoittaja olen saanut kokea “kattilahoitoa” 3 kertaa ja en ois uskonu miten  joku ns. ‘huuhaa homma’  voi toimia jopa miun kohdalla näin hyvin, lihakset  on notkeemmat, uni on täydellisempää, sydän sykkii  entistä ehommin, kui täll iäll vain voi!!!!!    t. Pete  (joka kertoi äänimaljarentoutuskokemuksistaan)

”Olin ennen lapseni syntymää hyvin lääkekielteinen ja luonnonmukaisia hoitokeinoja suosiva, kuitenkin 2v. tyttäreni söi neljä antibioottikuuria puolen vuoden sisällä, korvatulehduksiin, kuinkas muutenkaan. Silloin sain tarpeekseni ja aika Iiriksen vastaanotolle varattiin. Olin pohtinyt homeopaatille menoa jo pitkään, mutta aina länsimaisen lääketieteen ”voima” ja vallitseva negatiivinen ilmapiiri vaihtoehtohoitoja kohtaan vei voiton.
Ensimmäinen tapaaminen Iiriksen kanssa oli lämminhenkinen, tulin äitinä kuulluksi ja mikä tärkeintä, lapsellani oli mukava olla. Lapsen asiat käytiin yksityiskohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti läpi, mikä oli aivan uutta 10 min vastaanottoaikoihin tottuneelle. Sopiva lääkeainekin löytyi heti kerralla, lapsi nukkui muutaman päivän päästä täydet yöunet pitkiin aikoihin, eikä korvatulehduksia ole sen koommin ollut. On ollut myös äärimmäisen helpottava asia, että homeopaatin tuki on jatkuvaa.
Olen enemmän kuin onnellinen, kun uskalsin hypätä pois totutusta kuviosta ja kokeilla homeopatiaa! Kiitos Iiris ♡”
– Noora

”Iiris on helposti lähestyttävä ja lämminhenkinen. Asioista on helppo puhua ja juttelu sujuu luonnostaan. Saimme avun tyttären kauan vaivanneeseen ongelmaan lähes vaivatta, hyvillä ja monipuolisilla Iiriksen vinkeillä. Suurkiitos!”
– Jenny ja Ronja

”Jo kaksi kertaa olen saanut täydellisen avun Iiriksen homeopatiahoidosta. Iiris on erittäin pätevä homeopaatti. Hän syventyy asiakkaaseensa huolella ja sydämellä ja keskittyy tapaukseen juurtajaksain. Iiris ottaa tai antaa aikaa ja vaivaa etsiessään sitä juuri oikeaa ainetta, joka sitten tepsii aivan ihmeellisellä tehokkuudella. Ainakin minun tapauksessa.”
– Kristina

 

”Maljahoito on lempeä, rentouttava ja rakkaudellinen hoitomuoto. Se on raikas tuulahdus..keijun kosketus. Äänimaljat koskettavat monella tasolla. Iiris on hoitajana intuitiivinen, perusteellinen ja lämmin. Kiitos!!”
– Mikaela

”Maljahoito ja siihen yhdistetty energiahoito oli mulle hyvä. Maljojen tuoma värähtely tuntui kehossa hyvältä. Hoito kesti useamman päivän ja tasoitti kehoa ja mieltä. Suosittelen heille, jotka kokevat musiikin ja energiahoidon omakseen.”
– Aune

”Maljahoito -sarja oli sydänkeskusta avaava ja taivasyhteyttä vahvistava. Äärimmäisen rentouttava ja samalla myös virkistävä. Pidin myös valomaailman ihanista viesteistä, joita välitit. Lämmin suositus ?
-Anne